Pasi ajoi Suomenmestariksi Ahvenistolla 3.-4.9.2005
Lähtötilanne ennen Ahveniston startteja oli Pasille
aika edullinen, sillä yksi seitsemäs sija riittäisi mestaruuteen vaikka toisena
oleva Janel Nurminen voittaisi kaikki lähdöt.
Lauantain ensimmäisen startin lähtöjärjestys arvottiin ja Pasi nosti itselleen
ruudun 13 eli arpaonni ei ollut aivan kohdallaan. Pasin taktiikkana oli ajaa
varma kisa ilman turhia riskejä ja kolhuja. Takaa lähdettäessä on aina
vaara joutua kolareihin ja niinpä Hondakin sai osansa kun Pasi joutui väistelemään
edessään pyörähtäneitä autoja. Lähtö uusittiin kun romut oli kerätty radalta ja
Pasi ajoi maaliin kahdeksantena. Koska Janel Nurmisen suoritus hylättiin oli
Pasin mestaruus jo lauantain jälkeen varma.
Mikko Ahonkivi ajoi myös hienon kisan Sport 2000-luokassa ja oli toinen vaikka
sanoikin miettineensä enemmän Pasin sijoitusta ja pisteitä kuin omaa ajoaan.
Sunnuntain ensimmäiseen kisaan Pasi starttasi eturivistä ja ajoi kärjessä lähdöstä
maaliin. Toinen kilpailu olikin pitkä 15 kierroksen kisa ja siihenkin Pasi pääsi
lähtemään eturivistä. Pari ensimmäistä kierrosta Pasi kävi kovaa taistelua
kärkipaikasta Indrek Sepin kanssa. Sepp joutui kuitenkin keskeyttämään
ja Pasi ajoi kärjessä. Aivis Ohtla pääsi aivan Pasin tuntumaan ja yritti muutaman
kerran ohitustakin mutta Pasi ajoi varmasti hienoon voittoon. Pasi kruunasi näin
vuoden 2005 mestaruuden hienoilla voitoilla.
Kiitos mahtavasta kaudesta kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoukoille.
|


|
Johto SM-pisteissä kasvoi Kemorassa 13.-14.8.
Kemoran viikonloppu sujui mainiosti ja
Pasi vahvisti SM-johtoaan ennen kauden viimeistä osakilpailua.
Aika-ajo ei sujunut aivan odotetusti. Rata oli ensin märkä mutta
kun keli alkoi kuivua piti vaihtaa kuivankelin renkaat. Aikaa ei
kuitenkaan ollut tarpeeksi nopeiden kierrosten ajamiseen.
Viikonlopun ensimmäisessä lähdössä Pasi ajoi silti
hienosti toiseksi.
Sunnuntaina ajettiin kaksi lähtöä. Ensimmäiseen kisaan Pasi
lähti 9. ruudusta ja ajoi maaliin seitsemäntenä mutta päivän
toisessa startissa Pasi ajoi jälleen toiseksi.
Kauden viimeiseen kisaan Ahvenistolle Pasi lähtee
turvallisen tuntuisessa SM-pistejohdossa.
SM-pisteet Kemoran osakilpailun jälkeen:
1. Pasi Lähteenmäki 161 p., 2. Janel Nurminen 120 p., 3. Kari Grönthal 105 p.
|

|
Hyvät pisteet Seinäjoelta
Seinäjoen katuradalla ajettiin märissä
olosuhteissa mutta Pasille viikonloppu oli hyvä, tuloksena selvä
johto SM-pisteissä.
Lauantainakin alkoi sataa juuri kun lähdettiin aika-ajoon. Pasi pääsi
ajamaan heti nopean kierroksen lähes kuivalla radalla ja sen
aika oikeutti paalupaikalle.
Sunnuntain ensimmäisessä startissa Pasi lähti heti kärkeen
eikä luopunut johtopaikasta missään vaiheessa. Kisa keskeytettiin
kuuden kierroksen jälkeen kun Janel Nurminen ja Ari Laivola
kolaroivat rajusti. Kisaa jatkettiin tauon jälkeen uudella startilla
ja Pasi hoiteli senkin tyylikkäästi ja nappasi hienon voiton.
Toiseen kisaan lähdettiin jälleen käännetyssä järjestyksessä.
Vettä tuli ja auton lasit olivat niin huurussa että välillä rataakin oli
vaikea nähdä. Koska kapealla katuradalla on muutenkin vaikea
ohittaa, Pasi ajoi varmistellen Olli Haapalaisen perässä viidenneksi.
Koska Olli ei osallistu SM-sarjaan Pasi sai neljänneksi parhaat
SM-pisteet.
Mkko Ahonkivi ajoi ensimmäisen kisan tänä kesänä. Keväällä
tehty olkapääoperaatio on hiukan haitannut autourheilua mutta
nyt mentiin jo täysillä. Aika-ajossa Mkko oli Sport 2000 Golfilla
koko porukan kahdeksas. Ensimmäisen lahdön ruuhkassa Mkko
herrasmiehenä väisti hiekalle eikä päässyt sieltä enää liikkeelle
mutta toisessa startissa Mikko ajoi Sport 2000-luokassa toiseksi.
SM-pisteet neljän osakilpailun jälkeen:
1. Pasi Lähteenmäki 131 p., 2. Janel Nurminen 95 p., 3. Kari Grönthal 89 p.
|

|
RATA-SM Race Virossa 11.-12.6.2005
Kauden kolmas viikonloppu vietettiin Tallinnassa.
Linnaringin lyhyt, noin kilometrin mittainen katurata oli
tietenkin aivan erilainen kuin kotoiset moottoriratamme mutta
hyviä kisoja sielläkin saatiin aikaan.
Varikko-olosuhteet olivat hieman hankalat, kun oltiin sorakentällä.
Pöly ja hiekka aiheuttivat kalustolle ongelmia, mutta jotenkin niistä
selvittiin.
Paikalla oli myös runsaslukuinen VIP-seurue kannustamassa Pasia
kovaan suoritukseen.
Pasin mukaan Honda oli helppo säätää tälle katuradalle ja
lauantain aika-ajoissa Pasi ajoi neljänneksi nopeimman ajan.
Vaihdelaatikkoon oli saatu uusia rattaita ja se kestikin hyvin
koko viikonlopun.
Sunnuntain ensimmäisessä lähdössä ajettiin 20 kierrosta ja Pasi
kävi kovan taistelun Audi-miesten, Janel Nurmisen ja Indrek
Sepin kanssa. Maaliin Pasi ajoi toisena Janelin voittaessa.
Toinen startti lyhennettiin 10 kierrokseen aikatauluongelmien
vuoksi ja sama kolmikko taisteli jälleen kärkitiloista. Pasi tuli
tällä kertaa kolmanneksi Janel Nurmisen ajaessa toiseen
voittoonsa.
Pasi johtaa sarjaa 97pisteellä ja toisena on Janel Nurminen
95 pisteellä.
|

|
Ahvenisto 28.-29.5.2005
Ahveniston viikonloppu alkoi loistavasti. Lauantaina Pasi
oli aika-ajon nopein ja sai siitä yhden SM-pisteen. Lauantain
kilpailukin sujui hyvin Pasin ajaessa ruutulipulle ykkösenä.
Sunnuntaina alkoivat jälleen vaihdelaatikkomurheet haitata
menoa. Ensimmäiseen kilpailuun lähdettiin lauantain tulosten
perusteella käännetyssä järjestyksessä. Pasi lähti tavoittamaan
kärkeä mutta vaihdelaatikon hajottua sijoitukseksi jäi 8.
Toiseen lähtöön Pasi starttasi neljännestä ruudusta ja
pääsi jo joukon kärkeen kunnes laatikko jälleen hajosi.
Jäljelle jäi vain nelos-vaihde ja Pasi taisteli vielä kärki-
sijoista kunnes viimeisellä kierroksella laatikosta tulivat
öljyt pihalle. Pasi pääsi vielä vaivoin ruutulipulle asti ja
sijoitus oli kolmas.
Pasi jatkaa edelleen pistejohdossa ja seuraava kisa ajetaankin
sitten Tallinnassa 11.-12.6.
|

|
SM-sarjan kärkeen avausviikonloppuna
Alastarolla 14.-15.5.2005
Pasi otti hienon voiton kauden avauskipailun
ensimmäisessä startissa lauantaina.
Sunnuntaina oli ohjelmassa kaksi lähtöä. Ensimmäisessä
Pasi pyörähteli välillä hiekalle mutta ajoi kovan rutistuksen
jälkeen kolamanneksi.
Päivän toiseen kilpailuun Pasi lähti paalupaikalta ja oli jo
ajamassa voittoon mutta sitten tekniikka petti. Vaihdelaatikko
hajosi ja päälle jäi vain viitosvaihde. Pasi taisteli kuitenkin toisena
maaliin Janel Nurmisen ajaessa voittoon.
Pasi keräsi avausviikonloppuna eniten pisteitä ja lähtee seuraavan
kisaan 28.-29.5. Ahvenistolle SM-sarjan kärjessä.
|

|
|
|
|
|
|
|
|
|
|